Metsäkirjanpito Avaa sovellus

Käyttöehdot

Ehtojen versio 2026-11e. Samat ehdot hyväksytään sovelluksessa ennen käyttöä.

Käyttötarkoitus

Sovellus on apuväline metsätalouden tulojen ja menojen kirjaamiseen sekä metsätalouden veroilmoituksen (2C) ja arvonlisäveroilmoituksen lukujen laskemiseen. Sovellus ei lähetä ilmoituksia Verohallintoon; käyttäjä siirtää ja lähettää ne itse.

Ei viranomaisen palvelu

Sovellus ei ole Verohallinnon, Metsäkeskuksen, Maanmittauslaitoksen eikä minkään muun viranomaisen tai järjestön palvelu, eikä niillä ole vastuuta sovelluksesta.

Vastuu tiedoista

Käyttäjä vastaa syöttämiensä tietojen ja veroilmoituksensa oikeellisuudesta. Sovelluksen tekijä ei vastaa vahingoista, jotka johtuvat virheellisistä tiedoista, laskelmista, ohjeista tai sääntöjen muuttumisesta. Epäselvissä tapauksissa käänny Verohallinnon tai veroasiantuntijan puoleen.

Säännöt ja niiden voimassaolo

Laskentasäännöt ja ohjetekstit on tarkistettu Verohallinnon ohjeista 10/2026 verovuotta 2026 varten. Vuosittain vahvistettavat arvot (esim. kilometrikorvaus, hankintatyön arvot, ALV-kannat) on tarkistettava jokaiselta verovuodelta. Muiden kuin tarkistettujen vuosien laskelmat ovat suuntaa antavia.

Tekoäly- ja palvelintoiminnot

Osa toiminnoista (tositteiden ja asiakirjojen luku kuvasta tai tiedostosta, metsänhoidon neuvot) käyttää tekoälyä. Ne otetaan käyttöön vasta, kun käyttäjä on erikseen hyväksynyt tekoälytoimintojen käytön; tekoälytoiminnot on merkitty sovelluksessa muista poikkeavalla tavalla, kunnes hyväksyntä on annettu. Hyväksyessään käyttäjä hyväksyy, että valittu kuva, PDF tai kuvion tiedot lähetetään palvelimen kautta tekoälypalvelulle (tällä hetkellä Claude, Anthropic) käsiteltäviksi ja tulos palautetaan sovellukseen, sekä hyväksyy tähän liittyvät riskit: tekoäly voi lukea tai tulkita tietoja väärin tai puutteellisesti, käsittely voi viivästyä tai keskeytyä, ja palvelun saatavuus, ehdot ja hinnoittelu voivat muuttua. Tekoälyn tuottamat tiedot on aina tarkistettava alkuperäisestä asiakirjasta ennen tallennusta. Sovelluksen tekijä ei vastaa tekoälyn tuottamien tietojen oikeellisuudesta eikä tekoälypalvelun tai tiedonsiirron toiminnasta. Käyttäjä päättää itse, mitä asiakirjoja lähettää käsiteltäviksi; asiakirjoja, joiden tietoja ei halua luovuttaa palvelulle, ei pidä lähettää. Hyväksynnän voi perua Asetuksista, jolloin tekoälytoiminnot eivät ole käytössä ja tiedot syötetään itse.

Metsänhoidon laskelmat ja neuvot

Metsänhoidon kustannus- ja tuottolaskelmat sekä neuvot ovat arvioita, jotka perustuvat yleisiin suosituksiin ja keskimääräisiin hintoihin. Ne eivät korvaa metsäammattilaisen arviota maastossa.

Tietosuoja

Tiedot tallentuvat käyttäjän valitsemaan paikkaan: tälle laitteelle, käyttäjän omaan pilvitallennukseen (Google Drive tai OneDrive) tai Claude-versiossa käyttäjän Claude-tiliin. Sovelluksen tekijä ei näe näitä tietoja. Sovellus ei tallenna henkilötunnuksia eikä tilinumeroita. Säilytä tositteet ja varmuuskopio itse kuusi vuotta verovuoden päättymisestä. Tarkempi tietosuojaseloste on Tietosuoja-välilehdellä.

Palvelun parantaminen: tunnistusmallit

Kun sovellus on oppinut lukemaan uuden asiakirjatyypin ja käyttäjä on hyväksynyt luetut tiedot, sovellus voi lähettää asiakirjatyypin tunnistusmallin palvelun parantamiseksi. Tunnistusmalliin kuuluvat vain lähettäjäyrityksen Y-tunnus, yhtiön nimi ja asiakirjan otsikkosanat (esim. Maksettava, Toimituspvm). Siihen ei kuulu tositteita, kuvia, summia, päivämääriä eikä henkilötietoja; toiminimien ja henkilöiden nimet poistetaan. Sovelluksen tekijä tarkistaa mallit ennen kuin ne otetaan kaikkien käyttäjien käyttöön. Lähettämisen voi kieltää Asetuksissa (Opitut asiakirjatyypit).

Lisenssi ja esittely

Sovellukseen voi tutustua maksutta kuvitteellisen esimerkin avulla. Esimerkkiin voi lisätä kaksi omaa tapahtumaa, kaksi kuviota ja yhden kiinteistön; esimerkin verovelvollisten tietoja ei voi muuttaa, ja esimerkin voi palauttaa alkuperäiseksi. Omia verovelvollisia ja tietoja voi lisätä vain voimassa olevalla lisenssillä. Lisenssi koskee yhtä verovuotta ja kaikkia sovelluksen verovelvollisia. Se on voimassa verovuoden alusta seuraavan vuoden toukokuun 31. päivään asti: tänä aikana tietoja voi lisätä, muuttaa ja poistaa sekä käyttää lisenssiin kuuluvia palvelinpalveluja (esimerkiksi yhteinen asiakirjakirjasto ja tekoälytoiminnot). Kun mikään lisenssi ei ole voimassa, omat tiedot ovat vain luettavissa: niitä voi katsoa, tulostaa ja viedä ulos, mutta ei lisätä, muuttaa eikä poistaa. Lisensoidun verovuoden veroilmoitusten luvut ja tulosteet pysyvät auki myös voimassaolon jälkeen; verovuosien, joille ei ole lisenssiä, veroilmoituksen luvut on peitetty ja tulosteissa on merkintä KOKEILU. Lisenssin voi ottaa käyttöön enintään kolmella laitteella; laitetta vaihdettaessa lisenssi poistetaan vanhalta laitteelta, ja laite, jota ei ole käytetty 60 päivään, vapautuu automaattisesti. Lisenssi on henkilökohtainen, eikä sitä saa luovuttaa tai jakaa muille; väärinkäytetty lisenssi voidaan perua. Testitunnukset ovat määräaikaisia, ja ne voidaan perua milloin tahansa. Hinta, maksuehdot ja peruutusoikeus kerrotaan ostettaessa.

Lisenssipalvelin

Lisenssit myönnetään ja tarkistetaan palvelimella app.metsakirjanpito.fi. Palvelin tallentaa lisenssin numeron, tyypin ja voimassaolon, aktivointikoodin, ostajan sähköpostiosoitteen tai testaajan nimen sekä käyttöön otettujen laitteiden satunnaiset tunnisteet ja aktivointiajat. Lisenssi tarkistetaan laitteessa, joten sovellus toimii myös ilman verkkoyhteyttä. Palvelinta tarvitaan lisenssin käyttöönotossa, lisenssin tilan tarkistuksessa noin kerran viikossa ja tunnistusmallien lähettämisessä; palvelimen tilapäinen katkos ei estä sovelluksen käyttöä.

Pilvitallennus ja jaetut tiedostot

Tiedot ja tositteet tallennetaan käyttäjän valitsemaan tallennustilaan (tämä laite, Google Drive, OneDrive tai Claude-versiossa Claude-tili) käyttäjän omalla tilillä. Sovelluksen tekijä ei ylläpidä, varmuuskopioi eikä valvo näitä tiedostoja eikä vastaa niiden säilymisestä, saatavuudesta, tietoturvasta, katoamisesta tai vahingoittumisesta, pilvipalvelun toiminnasta tai ehdoista eikä siitä, kenelle käyttäjä jakaa tiedostot ja millä oikeuksilla. Sovelluksen käyttäjäroolit (pääkäyttäjä, kirjoittaja, lukija) rajaavat toimintoja vain sovelluksessa: henkilö, jolla on pilvipalvelussa muokkausoikeus, voi muuttaa tiedostoja myös sovelluksen ohi. Käyttäjä vastaa itse varmuuskopioista ja käyttöoikeuksien hallinnasta.

Aineistot ja lähteet

Taustakartat © Maanmittauslaitos, maastokarttarasteri (CC BY 4.0). Metsävaratiedot © Suomen metsäkeskus, Metsään.fi (CC BY 4.0). Metsänhoidon suositukset: Tapio. Kustannustiedot: Maanmittauslaitoksen ja metsäalan julkaisemat keskihinnat. Verosäännöt: Verohallinto, vero.fi.